![]() |
Katso päivän pelitaktiikka! (ei päivitetty sitten vuoden 2000)
NYT MYÖS TILASTOT! (vuoden 2000, siitäkin puuttuu muutama viimeinen peli)
Huom! Seuraava peli su 11.11.2001 Espoonlahti 21:30 ToHo - ReHo
Edellinen Peli ToHo - FHT
No niin, ensinmäinen piste! Ei hullummin, kopissa ruvettiin puhumaan jo ylemmästä loppusarjasta ja jopa neloseen noususta...
Eli matsi päättyi 8-8. Jossain vaiheessa peli oli meille vielä 5-1, mutta sitten alkoi reppu heilua. Juhis (maalivahtimme) piti meitä aikalailla pystyssä, kun luistin alkoi painamaan kookkailla puolustajillamme. Muutamia huippu suorituksiakin nähtiin: Esimerkiksi idiootti proidini unohti kirjoittaa oman numeronsa ja nimensä pöytäkirjaan kirjoittaessaan sitä, voiko tyhmempi enään olla?
Kaksi uutta pelaajaa oli vahvistamassa tässä pelissä ja tulevat vahvistamaan meitä lopuissa peleissä. Muutaman maalinkin kyseiset herrat (en muista nimiä, toinen tais olla Lalli ja toinen oli numero 23 tai 25) taisivat tehdä.
Omakin maalitili aukeni hienolla lähes nollakulma laukauksella omasta rebound kiekosta (siinä on Kalle). Vigelin Timppa tarjosi toistakin maalia, mutta lahjakkaasti onnistun tyrimään tyhjästä maalista kiekon maalivahdin syliin.
No jos ei muuta niin ainakin joku maksoi sarjamaksun ottelun jälkeen ja ruvettiin puhumaan saunaillan lisäksi harjoitusvuoron hankkimisesta Kauniaisten hallille. Ottelu antoi myös hieman uskoa: Ehkä emme olekkaan Suomen huonoin jääkiekkojoukkue!
-Miku, freelance Hockey journalist